3/2015

Pikkumi.es

ralli

Pääkirjoitus

 

Se nyt vaan on niin, että kaikki pitää aina tehdä itse. Jollei vuori tule Muhammedin luokse, on Muhammedin mentävä vuoren luokse. Tiedän sen, koska olen itse käynyt sillä vuorella Syyriassa.

 

Näin kovasti vaivaa tilatakseni pojille omat lehdet syntymäpäivälahjaksi. Kun tytöille on prinsessalehti, luulisi pojillekin löytyvän vaikka mitä, mutta ei.

 

Pojille ei ole olemassa omaa suomenkielistä lehteä. Tämä on huutava vääryys. Löytyy prinsessaa, hevoshullua, lemmikkiä jne. lehtiä, muttei mitään pojille. Autot-lehti löytyy irtonumerona tai ruotsinkielisenä.

 

Aku Ankka jr. ja Leppis taitavat olla ainoat edes hieman sopivat lehdet. Kiva Nalle Puh -lehtikin lakkautettiin.

 

Ei kuitenkaan saa jäädä tuleen makaamaan. Jollei sopivaa lehteä ole olemassa, sellaisen voi tehdä.

 

3/2015 Suuri dinosaurusnumero

 

 

Kaikkien aikojen ensimmäinen Pikkumies on nyt ilmestynyt!

Ensimmäinen painos on erittäin rajoitettu ja sitä on jaettu vain muutamia kappaleita fokusryhmien ulkopuolelle. Pienet testilukijat antavat lehdestä palautetta, jonka perusteella lehteä kehitetään seuraavia numeroita varten.

 

Lehden painolaatu on upeaa ja lehden mukana tulee pieni muovinen dinosaurus. Jos olet saanut käsiisi tämän harvinaisuuden, älä päästä siitä irti.

kansi
paloauto
dino
punainen
palomies
waldo
iltasatu

KAIKKI OIKEUDET PIDÄTETÄÄN

YKSITYISYYS | EHDOT